maanantai 27. huhtikuuta 2015

Sokerihiiri sisälläni

Olen saanut loistokkaan, hienon ja ehdottomasti toteutettavan idean! Saman idean tosin on saanut aika moni muukin häiden järjestäjä tässä viime vuosina, tai näin voisi ainakin päätellä siitä, miten paljon karkkibuffet -ilmiö on saanut palstatilaa hääblogeissa.

Kaikki kuvat Pinterestistä.


Olen sellainen sokerihiiri, ettei pelkällä kakulla päästä kuin alkuun. Minulle jälkiruoka on aina ollut ruokailun tärkein osa, ja lisäksi rakastan irtokarkkeja, suklaata ja salmiakkia, marmeladeja ja jopa viinikumeja. Tämä on siis oikeastaan vain hyvin luonteva lisä näihin häähaaveisiin.
Parastahan tässä on, että karkkibuffetin saa koottua kohtuullisen rauhallisella rahanmenolla, varsinkin  kun suvulla on hurjat määrät kippoa, kulhoa ja maljaa mitä lainata karkkien asemointia varten.
Lisäksi buffetin kokoamisen voi aloittaa jo nyt, koska karamellit usein säilyvät kevyestä vuoden - pari. Myös mm. kuivattuja omenarenkaita on hyvä tehdä itse, mikä tarkoittaa, että äitiemme kuivureille on paljon töitä - olettaen, että mökin omppupuu tuottaa satoa...
Sisäinen sokerihiiri-tarjoushaukkani on siis hyvin virittyneessä tilassa parhaillaan.

Koska häiden teemavärit ovat vihreä, ruskea ja valkoinen, olisi karkkienkin hyvä jatkaa linjaa edes hiukan. Pakkohan näihin väreihin on lisätä vielä mustaa, koska lakritsi on sekä minun että miehen lempparikarkkia. Myös liitutaulutarrat sopisivat kahden opettajan häihin paremmin kuin hyvin. Onneksi kaiken maailman värikoodioppaat ja tee-se-itse-karkkibuffetneuvojat kertovat, että neljä väriä on vielä ihan ok, kunhan siitä ei enää lipsuta.

Tässä on käytetty tasoja mielestäni hienosti hyväksi. Meille ei kyllä tule mitään kirjaimia herkkujen keskelle, mutta ehkä joku kukka-asetelma, koristeoksa tai pompom-juttu päätyy samaan pöytään herkkujen kanssa. Lintuhäkki on ihana!
Tässä on juuri oikeat värit...
...kuten tässäkin. Myös purkit ovat hienot!

Useampaa vihreän sävyä, mustaa ja valkoista. Hyvin sopivat yhteen :)

Vaikka pöydän pinta on helppoa muokata useampaan tasoon, käyttämällä apuna esimerkiksi liinan alle piilotettuja kirjoja, täytyy silti sanoa että tämmöinen kaappijuttu on minusta aika mieletön:

Isosedän kaapin uusi elämä?
Hääpaikallamme saattoi jopa olla jonkinlainen käyttämätön, kivan väriseksi maalattu kaappi, joten ehkä pääsen vielä toteuttamaan oman karkkikaappini. Jää vielä nähtäväksi, millaiseen astiaan Vihreät Kuulat ja muut ihanuudet päätyvät, mutta koitan päivittää tänne karkkibuffetin vaiheita palasten loksahdellessa kohdilleen :)

 Veera

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kukka hiuksissaan


Tämähän on jo vanha juttu.
Kuva Wikimedia Commonsista.

Koska hääpukuni on lyhyt, olen huomannut pohtivani, miten erotun hääpäivänä kaikista muista juhlijoista. Kaikenlaisten villien ideoiden - mm. tiukan vieraiden pukukoodin ja mekon pituuden määrittelyn - jälkeen olen todennut, että helpoin tapa erottua massasta olisi vaalea pääkoriste. Onhan huntu ollut kautta aikojen ehkä selkein morsiamen tunnusmerkki.

Ongelma on, etten haluaisi huntua päähäni. Tai no, tavallaan haluaisin. Oikein semmoisen överin, jossa on pari kerrosta, joka peittää kasvot ja joka on vähintään yhtä pitkä kuin hameen helmakin. Eikä mitään herkkää harsoa, vaan aitoa (mielellään nyplättyä, raumalaista) pitsiä.
Tosiasia kuitenkin on, että budjetti ei ehkä veny käsintehdystä nypläyspitsistä valmistettuun huntuun. Lisäksi minun on vaikea kuvitella lyhyt, hento pukuni näyttämään hyvältä raskaan hunnun alla, tai tarkemmin minkäänlaisen hunnun kanssa yhdistettynä.

Jep jep... Kuva on jälleen Commonsista.

Lisäksi tuleva sulhanen huomautti, että huntu saattaa osoittautua epämukavaksi hääpäivän aikana. Hän ei muutenkaan kauheasti lämmennyt ajatukselle ylimääräisestä rätistä päässäni.
Jos sulhanen saisi valita, minä kävisin hääaamuna saunassa ja juhlisin täysin au naturel koko päivän. Hän on harvinaisen luonnollisen tyylin ystävä, mikä on ollut minusta paitsi yllättävää ja ihanaa, myös hiukan hämmentävää. Onneksi näin, sillä olen allerginen suurimmalle osalle silmämeikkejä. Hääpäivänä aion silti meikata / meikkauttaa itseäni ainakin vähän, koska minulle hetki puuterien ja ripsivärien ym. äärellä tarkoittaa myös siirtymää arjesta juhlaan. Samoin ajattelin laittaa hiukset nutturalle, koska heinäkuussa pitkä, avoin tukka voi olla ahdistavan kuuma...

Noh. Tästä luonnollisesta tyylistä tuli sitten mieleen, että mitäs jos laittaisin hiuksiini kukkia?

Vaaleat kukat loisivat ehkä samantyyppisen tunnistusilmiön kuin valkoinen huntupäähinekin, ja lisäksi kukkaset ovat kyllä ihania. Varsinkin neilikat ja kaikenlaiset harsokukat.

Esimerkiksi kaunis kukkaseppele voisi toimia hienosti morsiamen kruununa. Olen pohtinut mm. kokonaan harsokukasta tehtävää seppelettä (ja sen pariksi harsokukkakimppua) ja arponut itse tekemisen ja floristin palkkaamisen välillä. Upeita, myös meidän häihin sopivia seppeleitä voisivat olla esimerkiksi tällaiset:

Kuva Wikimedia Commons

Ihana varsinkin tuo keskimmäinen! Vaikka harsokukka ja punainen ruusu ovat minulle yleensä selkein hautajaiskukkakombo, pastellisävyinen ruusu on ihan eri asia. Kyllä näistä hiuspannoista häätunnelma välittyy :)

Seppeleen lisäksi mietinnässä on ollut hiuskukka. Sellainen olisi helpompi tehdä, se pysyisi varmasti kasassa koko häiden ajan, ja nuupahtaneen kukan voisi jopa vaihtaa tarvittaessa kesken menon, toisin kuin seppeleen. Lisäksi nutturakampaukseen on mielestäni helpompi sommitella kukkakoristeita kuin kokonaista seppelettä. Ihania ovat vaikkapa tällaiset koristukset:

Ihanat neilikat <3

Ihana lisä nutturaan, ja juuri sopivan näyttävä! Kaikki kuvat Pinterestistä, ellei toisin mainita.
Yksinkertainen on kaunista.


Kukkaseppeleen tai hiuskukan säilyminen on tietysti hiukan kinkkinen kysymys, sillä kesähäät ovat kova koettelemus kukille ilman vettä. Siksi myös silkkikukka- ja helmiseppeleet ovat olleet viime aikoina kovan googlailun alla. Esimerkiksi Ainon ihanuudet on kyllä selattu läpi moneen kertaan.
Tällä hetkellä taidan kallistua enemmän aitoihin kukkiin. Varsinkin neilikan tuoksu on sellainen ei-silkkiseppeleeseen-saatava bonus, jonka mielelläni kantaisin mukanani hääpäivään.

Loppuun vielä inspiraatiokuvia lyhyen mekon ja kukkien yhdistelmistä - ihan vaan, koska halusin kerätä ne edes johonkin talteen!

Kuva

Kevätseurantani on saanut ihan uuden käänteen, kun mietin jokaista maasta esiin putkahtavaa kukkaa hiusten, hääkimpun ja / tai koristelun kannalta. Joku muukin morsian on varmaan törmännyt samaan ilmiöön ;)
Ihanaa vapun odotusta kaikille!


 Veera

torstai 9. huhtikuuta 2015

Juhlapaikka

Pääsiäislomalla kävimme katsomassa A:n perhettä Salossa, ja samalla reissulla myös hääsuunnitelmat lähtivät etenemään. Kävimme nimittäin katsomassa Perniön kirkkoa, ja sen lisäksi katsastimme vähän juhlapaikkoja! Voin kertoa, että alkaa tämä hääinnostus kuplia jo aika hurjasti, vaikka vielä pitäisi odottaa ainakin vuosi ennen suurta päivää :)

Perniö on pieni kunta, mikä tietysti johtaa siihen, ettei hääjuhlalle sopivia paikkoja ole pilvin pimein. Toisaalta, se on maaseudulla, ja haluamme luonnonläheiset maalaishäät, joten siihen tarkoitukseen ne vähätkin paikat ovat oikein hyviä ja sopivia.

Ensimmäisenä oli vuorossa Perniön Aseman työväentalo, joka sijaitsi asemaseudulla korkean mäen huipulla, vain muutaman kilometrin päässä Perniön kirkosta. Paikan nettisivu ei ollut mitenkään erityisen valaiseva, eikä yhteydenottoa varten löytynyt sähköpostiosoitetta. Kuvissa esiintyvät oudot kirjaimet lavan päällä mietityttivät.

Täytyy kuitenkin sanoa näin jälkikäteen, että onneksi uskaltauduin tarttumaan luuriin ja soitin paikalle. Työväentaloa esitellyt nainen oli ihanan ystävällinen, ja hän vastaili melkein kysymättä kaikkiin kysymyksiin, jotka olin listannut vierailua varten. Talo oli pidetty todella hyvässä kunnossa ja korjattu vanhaa kunnioittaen. Tilavaan keittiöön oli oma ovi, ja paraatiovesta pääsi suoraan oikean vanhan ajan narikan eteen.

Keittiön ovi

Pääovi


Keittiön vieressä oli erillinen, tilava tarjoiluhuone, jonka ovet sai kiinni. Astioiden kilinä ei siis haittaisi juhlintaa.
 Salissa riitti tilaa kuulemma vaikka 200 hengelle, ja siellä oli juuri ollut noin 100 hengen kattaus. Näimme siis heti, että meidän häissämme tanssilattialle jäisi hyvin tilaa :)



Suurimpia etuja tässä paikassa eivät kuitenkaan olleet riittävät tilat tai siisteys, vaikka nekin olivat ihan omaa luokkaansa. Ei edes huikea näkymä talon pihalta alas Perniön peltoiseen laaksoon. Parasta oli hinta (joka oli niin naurettavan pieni, että annamme aika varmasti "tippiä" paikan pitäjille siihen päälle) ja huikea joustavuus - reilusti alle 500 euron tilavuokralla paikalle saa tulla koristelemaan jo torstaina, juhlia saa lauantaina niin pitkään kuin tykkää, ja avaimen voisi luovuttaa kuulemma mielellään tiistaihin mennessä, että he ehtivät tehdä siivouksen (!) ennen seuraavaa viikonloppujuhlaa.


Pahoittelut kuvan laadusta, oikeasti maisema pienine puutaloineen oli upea jo näin varhain keväällä! Kunhan vielä puihin tulee lehdet ja pelto alkaa vihertää... Ai että, mitkä kuvat tästä saa!


Eikä siinä vielä kaikki! Hintaan kuuluvat kaikki talon astiat (eli kaikki muu paitsi viini- ja kuohuviinilasit) ja pöytäliinat (jotka voivat kuulemma olla ryppyisiä, joten niitä ei suositella... mutta kyllä me osataan silittää!) ja wc-paperit ym. Niin, ja se loppusiivous, eli kunhan viedään roskat pois paikalta, niin kaikki muu hoituu heillä.

Ainoa miinus koko paikassa on tiskikoneen puute. Kolmen tiskialtaan, pitopalvelun ja myöhäisen palautuksen myötä uskon kuitenkin, että tiskeistä selvitään helposti. Uuneja ja jääkaappeja sen sijaan löytyy vaikka kuinka paljon. Paikka oli muutenkin niin mielettömän ihana (ja budjettiin sopiva), että me molemmat olimme aika lailla myytyjä.



Pakko se oli kuitenkin mennä, kun olin sopinut seuraavaksi päiväksi näytön toiseen, paljon kehuttuun paikkaan nimeltä Kalliolaakson linna.

Sulhanen ei päässyt tällä kertaa mukaan, joten minä menin äitini kanssa tutkimaan tätä rakennustaiteen ihmettä. Kalliolaakson linna oli vain muutaman kilometrin päässä Työväentalosta, ja näin ollen myös matka Perniön kirkolle oli edelleen hyvin kohtuullinen. Metsätietä piti tosin ajella vähän pitempään.

Olihan se hätkähdyttävää, kun tien päässä odotti ihan kirjaimelisesti kivilinna! :)

Ikävä kyllä en saanut lupaa laittaa kuvia paikasta nettiin, mutta katselkaahan heidän nettisivuiltaan...

Paikka oli tosi hieno. Omistajat ovat itse rakentaneet koko linnan ja tekevät itse myös kaikki ruuat juhliin, joita siellä järjestetään. Ruokalistat ovat ihan mielettömiä - kaikki on läheltä, luomua, itse tehtyä... nam! Tässä paikassa voisi järjestää ihan oikeat prinsessahäät, joissa juhlittaisiin yömyöhään lammen rannalla patiolämmittimien ja kynttilöiden hehkussa, heitettäisiin morsiuskimppu linnan parvekkeelta ja lopulta hääpari voisi vetäytyä linnan torniin hääyötä viettämään.

Mutta, kaikella kunnioituksella tätä huikeaa konseptia kohtaan, se ei olisi meitä varten.
Me emme ole prinssi ja prinsessa, me olemme keiju ja rölli. Me ja meidän sukumme ovat tee-se-itse -henkisiä. Lisäksi minuun kolahti enemmän aidosti vanhan talon historia ja henki, vaikka linna olikin itsessään oikea kokonaistaideteos ja oma maailmansa (hevosineen kaikkineen). Niin, ja iso juttu oli vielä budjettikin - meidän porukalla hintaa olisi tullut yhteensä noin 57 euroa per vieras. Se on meille liian kallista, vaikka vanhemmat ovatkin yhtäkkiä luvanneet sponsoroida häitämme. Tavoitteena on tosiaan joku noin 37 euroa per vieras, mielellään alle tämän.

Taitaa siis olla niin, että meidän juhlapaikkamme on nyt päätetty. Enää pitäisi tehdä varaus - enkä uskalla tehdä sitä ennen kuin olen varmistanut, että Perniön kirkossa on tilaa ja joku pitopalvelu pääsee paikalle oikeana päivänä. Ei siis auta kuin odotella oikeaa hetkeä ja jatkaa unelmointia... Olen jo alkanut selailla hääkirppiksillä myytäviä tuikkukippoja vähän sillä silmällä, että kohta voisi ehkä jo ryhtyä hankintoihin ;)


keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Kirkkohäät with a twist

Tässä viime aikoina olemme pohtineet ja sukulaiset ovat nostaneet ilmoille ajatuksen, että menisimme jo kesällä 2016 naimisiin. Siihenkin on vielä yli vuosi aikaa, joten olen itsekin lämmennyt pohtimaan asiaa. Faktahan on, että minulla on jo sellaiset suunnitelmat kasassa, että häät voitaisi pitää vaikka tänä kesänä...

Olisihan se ihanaa, että pääsisin vaimoksi nopeammin - en malttaisi odottaa! Mutta jos jotakin käsittämätöntä onnenpotkua ei tapahdu tai suurta sponsoria löydy, niin karu totuus on hyväksyttävä: rahaa on liian vähän. Tämän kesän aikana voimme irrottaa häihin korkeintaan 2000 euroa (muut tulot menevät elämiseen, lääkärikäynteihin, asuntosäästötilille... kohteita riittää!), ja jos budjetti on max. 7000 e, niin eihän sillä pitkälle pötkitä...
Onneksi minulla alkaa valmistuminen, ja sitä kautta paremmat palkat, jo siintää näköpiirissä. Vuoden 2016 aikana hääbudjetti saadaan varmasti kasaan. Tai no, kunhan onnettomuuksilta vältytään, niin rahat saadaan kyllä kasaan.

Kuten joskus aiemmin (ehkä) mainitsin, olemme päättäneet mennä naimisiin Perniön Pyhän Laurin kirkossa. Kirkkoon tosin ei ole oltu vielä yhteyksissä, kun häihin on vielä niin paljon aikaa - edelleen yli kaksi vuotta. Kyseessä olisi avioliiton siunaaminen - varsinainen naimisiinmeno tulee siis tapahtumaan maistraatissa. Meillä kun on tällainen seka-avioliitto tulossa.

Perniön kirkko. Kuva

Perniön kirkko on A:n vanha kotikirkko, ja vaikka kristinusko ei enää olekaan hänen juttunsa, niin paikkana hän kuulemma tykkää juuri tästä kirkosta kovasti. Minä puolestani olen kristitty, kirkkoherran tytär. Siis ihan tavallinen tyttö, mutta minulle merkitsee paljon se, että avioliittoni saa siunauksen papilta, seurakunnalta ja Jumalalta. Uskon kyllä, että enimmäkseen kyseessä on mun ja Jumalan välinen asia, mutta tuntuu siltä, että oman yhteisön kautta viesti välittyy paremmin. Jos ei muuten, niin omat ajatukset jäsentyvät siinä kummasti, kun pappi asettelee ne järkeviksi lauseiksi.

En ole vielä käynyt Perniön kirkossa sisällä, mutta kuvia olen nähnyt. Kaikesta päätellen kyseessä on todella hieno kirkko - vanha ja suuri kivikirkko, jota on restauroitu ihan hiljattain. Minunkin kotikirkkoni on kivinen, joten paikka vaikuttaa kotoisalta suuresta koostaan huolimatta. Vaikka pienissä (puisissa) kirkoissa on ihana tunnelma, en pane pahakseni, vaikka meidän häitä vietettäisiinkin astetta mahtipontisemmassa rakennuksessa - varsinkin, kun oma sukuni osallistuu yhteislauluihin ja muutenkin täyttää yleensä tehokkaasti tilan kuin tilan :)

Koska paikka on vieras, en tietenkään tunne myöskään salolaisia pappeja yhtään. Meille olisi kuitenkin tärkeää, että pappi ymmärtäisi tilanteemme - siis sen, että toinen ei kuulu kirkkoon, eikä ole liittymässä siihen (ainakaan hyvin pitkään aikaan). Kokemuksesta tiedän, että pappeja on monenlaisia, ja tiukemman linjan Raamatun tulkitsija ei tosiaan olisi meidän häitämme varten. Tietysti rimaa nostaa myös oman äidin pappeus. Hän ei ole nimittäin yhtään pöllömpi.

Tietysti vaihtoehtona olisi myös pyytää äitiä siunaamaan meidän liittomme. Se olisi helppoa ja halpaa - äiti tuskin veloittaisi meiltä mitään, siunaamisen voisi järjestää juhlapaikalla, ja papilla varmasti riittäisi tietoa hyvää puhetta varten. Ei minulla varsinaisesti olisi mitään tällaista järjestelyä vastaan. En kuitenkaan ajatellut päätyä tähän, silä haluaisin äitini saavan rauhassa keskittyä hääjuhlaani ihan vain morsiamen äidin roolissa. Siinäkin on vastuuta ja työtä kerrakseen! Sitä paitsi vihkipappinamme äidilläni ei olisi mahdollisuutta tuhertaa itkua toimituksen aikana, ja annan sen tilaisuuden hänelle enemmän kuin mielelläni :)

Kuva

Koska hääseremonian paikka on jo päätetty, nyt pitäisi enää löytää paikka juhlimiseen. Hyviä ehdokkaita on, ja pariin on jo näytöt varattuna, joten niistä varmaankin seuraavassa postauksessa lisää!

PS. Jos joku on järjestänyt / järjestämässä häitä Salon seudulla (/Paimiossa /Turussa /Kaarinassa ym., lähialueella) ja keksii ehdottaa hyvää ja budjettiin sopivaa pitopalvelua, nyt olisi hyvä hetki! Niiden kilpailuttaminen on vuorossa seuraavaksi...