keskiviikko 13. tammikuuta 2016

The Aamutakki

Vaimomekko on käsite, joka on levinnyt häähömppää pullollaan olevassa netissä yhtä nopeasti kuin karkkibuffet. Nykyisin lähes kaikki jo tietävät, että vaimomekolla tarkoitetaan vaaleaa mekkoa, jonka morsian laittaa päälleen häitä seuraavana päivänä. Mutta kuinka moni on kuullut morsiusaamutakista?



Seikkailin Etsyn ihmeellisessä maailmassa tässä edellispäivänä ihan muista syistä, enkä varsinaisesti etsinyt oikeasti mitenkään häihin liittyviä vaatteita. Sen sijaan ajatukseni pyörivät aika vahvasti huomenlahjakuvaus-teeman ympärillä (sekin on netissä levinnyt sana, josta en nyt ajatellut kertoa enempää, koska sulhanen lukee tämän varmasti...) ja siksi etsiskelin kauniita, vintage-tyylisiä aamutakkeja ja kimonoja. Olisi ihanaa pukeutua joku sunnuntaiaamu sellaiseen täysin hyödyttömään mutta ah-niin-ihanaan aamutakkiin!




No, siinä etsintöjen lomassa huomasin, että monen valkoisen aamutakin kuvauksessa luki "Bridal Dressing Gown" (normaali hakusanani on ollut Dressing Gown), siis morsiusaamutakki. Se on valmistautumista ja hääyötä varten ajateltu vaatekappale, ja sattumalta suuri osa Etsyn Bridan Gowneista on juuri sen näköisiä, mitä olin yrittänyt löytää. Kaikesta päätellen aamutakit ovat Yhdysvalloissa aika isokin juttu, Suomessa en ole vielä kuullut tästä ilmiöstä.




Paitsi että nyt aion ottaa osaa ilmiöön! En ole mikään suuri ompelija, mutta haluaisin olla. Nyt tuntui siltä, että tarpeisiini sopivaa takkia ei saanut helposti ostettua, joten olisi oikea aika aloittaa tutustuminen ompelukoneeseeni. Joululahjaksi saatuun Pfaffiin. Hui hui.

Minähän olen hyvin harkitseva ja miettiväinen ihminen. Jotenkin kuitenkin kävi niin, että eilen (siis yksi yö idean saamisen jälkeen) aamulla käväisin ennen töitä "inspiroitumassa" Eurokankaan palakankaiden äärellä. Työpäivän jälkeen kotiin tulivatkin sitten minä ja noin viisi metriä pitsiä! Oho!
Nyt pitää enää päättää, tuleeko minun aamutakistani kimono- vai Hollywood-mallinen, ja mihin kohtiin lisätään peittävämpää kangasta.

Niinpä saatte tästä eteenpäin seurata myös käsityöblogia, kun yritän epätoivoisesti opiskella ompelukoneen käyttöä ja olla pilaamatta venyvää pitsikangastani. Toivon mukaan lopputuloksena on upea, pitkä aamutakki, jonka tekeminen ei ole vienyt minulta hermoja. Tässä vähän inspiraatiokuvia (Uuuuu...!) :









... Okei joo, tämä viimeinen on jo hiukkasen liikaa.... :D

Toivottakaa onnea!

Veera

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti