perjantai 15. heinäkuuta 2016

Maistraattipäivä, olen nyt ROUVA

Olen ihan hurjan onnellinen <3

Kun on keskiviikosta asti ollut kovin, kovin huolissaan kukkien, pöytäliinojen, ajan ja organisoinnin riittävyydestä, tuntui hassulta ajaa Turkuun maistraattiin. Valmiskimpun ja ihanan, valkoisen kesämekkoni kanssa astelin sitten rankkasateesta maistraattiin, ja tietysti olin unohtanut vielä paperitkin kotiin! Se ainoa asia mikä olisi pitänyt muistaa :P Onneksi selvisimme tästäkin, notaari uskoi muutaman kysymyksen jälkeen että minä olen minä ja päästiin jatkamaan.

Vihkiminen oli lyhyt, ja olin jotenkin ajatellut sen ihan simmpeliksi jutuksi. Sellaiseksi ruokakaupassa käymiseen verrattavaksi pikku poikkeamaksi matkalla kohti lauantaita ja isoja juhlia.
Olin niin väärässä!

Kaksi minuuttia ennen vihkimistä alkoi jännittää niin, etten voinut päästää enää irti A:n käsivarresta. Jännityn onneksi laantui kun pääsimme vihkipöydän ääreen, mutta sitten siinä Tahdon-kohdan jälkeen, kun notaari jatkoi vielä puheella, minua alkoi itkettää ihan tosissaan. Siinä sitten rutistin oman tuoreen aviomieheni kättä ja pidättelin isompia nyyhkäisyjä. Meille puhuttiin niin kauniita sanoja, ja paikalla olleiden läheisten silmäkulmat olivat niin kosteat, että nyyhkytimme ja onnittelimme toisiamme ihan meille varatun ajan loppuun asti.

Tästä opin, että maistraattihäät ovat myös valtavan kauniit ja tunteikkaat, kunhan sinne on kutsuttu oikeat ihmiset <3

Kuvat tulevat myöhemmin, ei ole ehtinyt tänään laittaa kameraa kiinni tietokoneeseen sattuneesta syystä!

2 kommenttia: